#laakista
Täydellinen imagopäivitys verkossa, printissä ja messuilla.
WOOD.FI
Arto Halmetoja on tämän hetken nimekkäimpiä puun parissa työskenteleviä muotoilijoita. Arton luomuksissa on selkeä muotoilullinen idea, joka tuntuu kaikenlaisen erikoisuudentavoittelun sijaan tähtäävän luonnolliseen, vähäeleiseen ja ennen kaikkea toimivaan. Näennäisen vaivattoman muodon taustalla on kuitenkin lukuisia tinkimättömiä ratkaisuja ja valtavasti työtä.
Arto esittelee ja myy tuotteitaan wood.fi nimikkeen alla. Hänet on jo pitkään tunnettu erityisesti ikonisesta kolmijalkaisesta minimi-jakkarastaan, joka kääntyikin meidän työpöydällämme ylösalaisin. Näin saatiin aikaiseksi wood.fi-brändin uusi logo, joka on samalla sekä tuplavee, että sivuston historiallisesti tunnetuin tuote.

Logon johdolla lähdimme uudistamaan koko konseptia. Tätä pohjustettiin yhden lämpimän illan ja yön merkeissä Orivedellä, punaviinin ja tarinoiden merkeissä.

Kaksikielisen verkkosivuston myötä määriteltiin niin viestinnälliset kuin taitollisetkin peruslinjat ja värimaailma, jota sovellettiin heti myös painotuotteissa ja esimerkiksi Helsinki Design Weekissä ja Habitare-messuilla.

Suureksi yllätykseksi intoutui tämä tyytyväinen asiakas nimeämään samaan aikaan protovaiheessa olleen uuden tuotteensa Laakiksi. Kyseessä on valtava kunnia kun puhutaan muotoilun huippuammattilaisesta, jonka kädenjälki kuuluu sisustuslehtien ja asuntomessujen vakiokalustoon.

Arto on mm. loihtinut yhdessä Yrjö Kukkapuron kanssa design klassikoksi muodostuneen Orivesi-tuolin, jonka verhoilukankaista muuten vastaa tänä päivänä muuan Johanna Gullichsen. Arton ja wood.fi:n historia on vakuuttava ja terveydellisistä vastoinkäymisistä huolimatta molempien tulevaisuus näyttää valoisalta.
< ETUSIVULLE
muuta #laakista